Etusivu Matkailu Matematiikka Kielet Lyhytkurssit Palvelut Yhteystiedot

Vuonna 1894 Solberg-nimiselle mäelle perustettu Päivölä on otollinen perinteen tulen vaalimispaikka. Elias Lönnrot arvelee Päivänvuoren olleen kyläshamaanin tai hänen jälkeläisensä asuinsija.  Päivänvuori-nimi ja lähistöllä sijaitsevat Päivänpesä ja Päivänvaha viittaavat myös auringonpalvontaan.  Keskiajalla mäelle nousi aateliskartano.

Sääksmäki oli jo rautakaudella Hämeen keskuspitäjä. Rapolan muinaislinna, haudat, kuppikivet sekä maamme vanhin peltolöytö kertovat tuota tarinaa. Seutu oli myös taiteen kehto. Sääksmäellä luomisen työtä tekivät mm. Emil Wikström, Eino Leino, Juhani Aho, Jean Sibelius sekä Aaro Hellaakoski, joka myös asui jonkin aikaa Päivölässä.


Pakari

Kansanperinteen linjan viehättävä, punamullattu opinahjo, Pakari, on rakennettu vuonna 1909. Pihapiirissä kasvavat vanhat omena- ja päärynäpuut. Uima-allas saunan yhteydessä houkuttelee aamu-uinnille. Laavu tulisieluille sijaitsee kivenheiton päässä. Hieman etäämpänä siintelee lintuisa ja kalaisa Saarioisjärvi, jossa sopii soudella ja kalastaa.