

Trinity College
Opintomatkalla Dublinissa (kevät 2007)
Opintomatkamme suuntautui tänä keväänä Irlannin vihreälle saarelle. Majapaikkamme Abraham House sijaitsi aivan kaupungin keskustassa joten vilkkaat ostoskadut ja nähtävyydet olivat aivan kävelymatkan päässä. Kaupungin historia ja nykypäivä tuli meille viikon aikana tutuksi.
Ohjelmaamme kuului monia kohteita :mm Trinity College ,Dublinin linna ja Guinness Storehouse ja tietysti taiteen ja huvielämän keskus Temple Bar. Trinity Collegessa ihmetyksemme kohteena olivat yliopiston kirjasto ja kelttien taiteellinen luomus Book of Kells.Guinnessin panimossa tutustuimme oppaan johdolla oluen valmistuksen saloihin ja ihailimme Dublinin maisemia näköalatornissa maistiaisten kera. Maaseutukierroksella tutustuimme Malahiden linnaan ja saimme tuntumaa Irlannin maaseutuun ja luontoon. Kanervanummet ja tuulessa huojuvat palmut olivat upea näky! Monet ehtivät tutustua myös kaupungin reheviin puistoihin ja paistatella päivää nurmikolla, sillä sää matkamme aikana Irlannin saarella oli lähes koko ajan kesäisen lämmin. Matka oli niin mieleenpainuva kokemus, että lentokoneen noustessa siivilleen kohti Tamperetta oli mielessä ajatus: tänne on tultava vielä uudestaan.

Malahiden linnan puistossa

Perinteikäs pubi Temple Bar alueella
Vuoden 2006 retki Skotlantiin