
Päivölän matematiikkalinja
Eli kahdessa vuodessa laajat matematiikan opinnot, runsaasti tietotekniikkaa, fysiikkaa ja kemiaa, korkeakoulukursseja ja työharjoittelua. Eikä muutakaan yleissivistystä unohdeta.
Lisäksi haastava ja hyvähenkinen opiskelu- ja asumisympäristö. Kenelle matematiikkalinja sopii?
Mitä opitaan?
MatematiikkaPerusmatematiikkaa
Matemaattisen osaamisen perusteet nopeasti, mutta perusteellisesti ja todistuksiakaan pelkäämättä (kattaen lukion matematiikan sisällön). Ensimmäisen lokakuun alkuun mennessä osaaminen ylittää lukion pitkän matematiikan tason, niin että pohjatiedot yliopistomatematiikkaan ja fysiikan opiskeluun ovat kunnossa heti peruskoulua seuraavana syksynä (kts. kesälukukausi). Jos tarvetta tai kiinnostusta on, voi opittua syventää vielä kertausmatematiikassa pitkin talvea. Uusintakokeet ja kertausjaksot pitävät huolta siitä, että nopeat pääsevät sutjakkaasti eteenpäin, mutta kukaan ei jää jalkoihinkaan.
Yliopisto-opintojaLokakuun alussa aloitellaan yliopistomatematiikkaa, jota innokkaimmat ovat saaneet opiskeltua jopa yli 20 opintoviikkoa. Tässä teemme yhteistyötä Tampereen teknillisen yliopiston (TTY) ja Tampereen yliopiston kanssa. Kurssit vaihtelevat vuosittain. Ohjelmassa on ollut mm. TTY:n laajaa matematiikkaa, kompleksianalyysiä ja diskreettiä matematiikkaa.
OhjelmointiPeruskurssit
Heti kesälukukaudella opiskellaan tiivis paketti ohjelmointia, sillä taitoja tarvitaan mm. työharjoittelussa. Ohjelmoinnin opettajina toimivat mm. alan ammattilaisiksi päätyneet matematiikkalinjalta valmistuneet oppilaat. Kurssilla on tasoryhmitys, eli se sopii niin aloittelijoille kuin erittäinkin pitkälle ehtineille.
Syventävä ohjelmointiPaljon opitaan opiskelutovereilta ja työharjoittelussa. Tietojenkäsittelytieteiden approbaturin ja muiden yliopistokurssien suorittamiseen on ollut mahdollisuus jo monena vuonna.
Fysiikka ja kemiaFysiikassa matemaattinen työkalupakki tarjoaa mahdollisuuden lukio-opintoja laajempaan ilmiöiden ja teorioiden käsittelyyn. Opinnot antavat hyvän pohjan alan jatko-opintoihin ja fysiikkakilpailuihinkin. Mittalaitteita on käytössä jonkin verran, ja ne ovat opiskelijoiden käytössä myös vapaa-aikana. Kemian laboratoriotöitä olemme käyneet tekemässä Valkeakosken ammattiopistolla. Kotona Päivölässä kokeita ja mittauksia tehdään sekä huvin vuoksi että tutkielmien yhteydessä. Ainereaalissa uskomme meillä opiskelleiden kirjoittavan ainakin fysiikan ja kemian ja siihenkin koulutus antaa hyvät valmiudet.
Työharjoittelu, ainutlaatuinen tilaisuus
Tärkeän osan opinnoista muodostaa työharjoittelu. Tietotekniikan ja matematiikan projektit tukevat hyvin opintoja, antavat työkokemusta ja tuovat tervetullutta vaihtelua opiskelupäiviin. Lähes kaikki opiskelijat työskentelevät Nokian Toijalan yksikössä (Nokia Toijala Center). Töissä tarvitaan erityisesti oma-aloitteisuutta, pyrkimistä itsensä ja taitojensa kehittämiseen, yhteistyökykyä ja valmiutta opetella erilaisia työssä tarvittavia asioita.
Muuta
Opintoihin kuuluu myös jonkin verran muita opintoja tukien yllä olevaa opetustarjontaa. Opistoympäristössä osallistumme yhteisiin tapahtumiin, kuten itsenäisyyspäivän tanssiaisiin ja erilaisiin juhliin. Jos opistolle tulee hyvä luennoitsija joltakin erityisalalta, menemme kuuntelemaan, jos aikataulut suinkin sopivat. Olemme kuunnelleet niin akateemikko Eino Jutikkalaa kuin Kari Rydmania.
Lukio ja ylioppilaskirjoitukset
Kilpailut ja tutkielma
Vapaa-aika ja asuminen
Aikataulu
Opiskelu kestää aika tarkkaan kaksi vuotta. Aloitamme heti juhannuksen jälkeen 23.6. ja kesälukukausi muodostuu neljästä viikon mittaista opiskelujaksoa (viikot 26, 28, 30 ja 32), joiden välissä ollaan aina viikko kotona. Kesällä opiskellaan lähinnä matematiikkaa ja tietotekniikkaa. Katso Kesälukukausi. Syyslukukausi alkaa maanantaina 18.8. (huom. viikko 33 on vapaa) Syyslukukaudella koulussa ollaan pääsääntöisesti joka toinen viikonloppu, joten kotiin lähdetään joka toiseksi viikonvaihteeksi (pe klo 12 – ma klo 12). Joululoma on kolme viikkoa, pääsiäisloma viikon. Jälkimmäinen vuosi päättyy lakkiaisiin. Ensimmäisen vuoden jälkeen koulu päättyy kuten muissakin kouluissa kesäkuun alussa ja alkaa elokuun alkupuolella. Kesällä on ainakin kuukausi lomaa. Osa on ollut kesätöissä kuusi viikkoa.
Entä Päivölän jälkeen?
Opiskelijat ovat pääosin jatkaneet korkeakouluihin ja yliopistoihin kiinnostuksensa mukaan, ja suosituimmat jatkopaikat ovat olleet Teknillinen korkeakoulu (TKK) Otaniemessä ja Tampereen teknillinen yliopisto (TTY). Helsingin ja Tampereen yliopistot ovat myös suosittuja opiskelupaikkoja. Yksittäisiä opiskelijoita on myös musiikkitieteessä, maa- ja metsätieteellisessä, taiteen ammattikorkeakoulutuksessa sekä kehitysyhteistyötehtävissä maailmalla. Entisiä opiskelijoita käy täällä usein vierailulla ja suurin joukoin jokasyksyisillä perinnepäivillä.
Kustannukset
Kesälukukauteen kuuluu neljä seitsenpäiväistä opiskeluviikkoa täysihoidossa ja se maksaa 190 e/viikko (maksetaan erissä kesän mittaan). Kurssi muodostuu matematiikkaviikosta ja ohjelmointiviikonlopusta. Talvikausille opiskelijoille myönnetään vapaaoppilaspaikat (täysihoito) ja oma maksuosuus on 45 e/kk. Lisäksi opiskelijat maksavat itse kirjat ja kotimatkat. Lisäkuluja voi myös tulla teatterikäynneistä yms. tai mahdollisesta opintomatkasta.







