VK 08 Fysiikan hiihtolomakurssi abeille

18.-22.02.2019

Pidätämme oikeudet mahdollisiin aikataulumuutoksiin

 

Viikon tehokurssi fysiikan ylioppilaskirjoituksia varten. Opiskeiloijen kannattaa esittää toivomuksia aiheista, joita haluavat käytävän läpi. Mahdollisuuksien mukaan noudatetaan toiveita.

Monipuolisia tehtäviä kaikista aihepiireistä:

  • Käydään uuden opetussuunnitelman (Lops 2016) mukaisten kurssien keskeisiä sisältöjä läpi. 
  • Abitti -ärjestelmästä käydään esimerkki- ja harjoitustehtävien yhteydessä läpi toimintoja, jotka ovat erityisesti fysiikan vastauksissa hyödyllisiä.
  • Käydään läpi hyvän vastauksen piirteitä eli miten tulisi tehtäviin vastata, mitä pitää mainita, miten lukuarvot ja yksiköt ovat näkyvilä ja miten vastaus ilmoitetaan.
  • Esimerkki- ja harjoitustehtäviä on karkeasti kahdenlaisia: hieman helpompia ja hieman vaikeampia.
  • Lisäksi muutama asia vanhan ops:in (lops 2003) asioista käydään läpi, mikäli aika riittää. Kyseessä on uudesta opsista pois jääneitä asioita, joita kuitenkin saatetaan kysyä ensi keväänä (YTL on varannut itselleen oikeuden tehdä myös vanhan opsin mukaisia tehtäviä). Näitä asioita ovat mm. pyörimisen liikeyhtälö, hitausmomentti, kulmaliikemäärä ja vaihtovirtapiirit sekä peilit ja linssit.

Opetusta on yhteensä 25 oppituntia.


Opettaja

Timo Pitkänen


Hinta

Kurssin hinta 200 eur (sisältää opetuksen, majoituksen ja ateriat: aamupala, lounas, iltapäiväkahvi, päivällinen)

-------------- 

Harjoittele tehokkaasti ylioppilaskirjoitusten pitkän matematiikan kokeeseen

Päivölän opistossa on mahdollisuus osallistua kattavasti valmentaviin matematiikan abikursseihin: A (VK 08)B1 (VK 10)B2 (VK 12)
Käy osa, tai vaikka kaikki!

Kolme viikonlopun abikurssia (A, B1, B2), á 120 eur / viikonloppu
   -> Hyödynnä etu ja varmista osaaminen: Kaksi viikonloppukurssia 220 eur, kolme viikonloppukurssia 300 eur!


Päivölän opistolla järjestetään myös matematiikan hiihtolomakurssi abeille vk 9, lue lisää täältä!


Lisätietoja

Fysiikan opettaja Timo Pitkäsenen,

timo.pitkanen(at)paivola.fi

 

Matematiikan ja luonnontieteen linjanjohtaja, Jarkko Kettunen

jarkko.kettunen(at)paivola.fi, puh. 050 3057 346

 

Päivölän opiston toimisto

toimisto(at)paivola.fi, puh. 03 233 2200