Opetus Päivölän opistolla


K
auppatieteen linjan opinnot tutustuttavat sinut liike-elämän keskeisiin asioihin ja mahdollistavat siten helpomman opiskelun yliopiston kauppatieteiden linjalla. Päivölän opinnot hyväksiluetaan suoraan Itä-Suomen yliopistoon.

Kauppatieteen linjalla toteutetaan monipuolisia pedagogisia opetusmenetelmiä, jolloin jokaiselle opiskelijalle löytyy oma tapa oppia asioita. Opetusta toteutetaan perinteisten luentojen lisäksi tiedon prosessoinnilla kuten ryhmätöillä, reflektiivisillä keskusteluilla ja soveltavilla tehtävillä.

Päivölän kauppatieteen linja toteuttaa passiivisen oppimisen sijaan hyväksi todettua ns. käänteistä oppimismetodia "flipping learning". Näin opinnot valmentavat hyvin myös itsenäiseen ja soveltavaan yliopisto-opiskeluun. Opintojen edistymistä tuetaan henkilökohtaisilla keskusteluilla (HOPS), ja opettajan antamalla tuella pysyt paremmin opintosuunnitelmassa ja -aikataulussa. Päivölän opistossa opetuskielenä on suomi.


Miksi kauppatieteen linjalle Päivölään?

  • Opintojen suorittaminen antaa hyvän pohjan osaamiselle ja valmiuksia hakeutua jatko-opintoihin kauttatieteellistä opetusta antaviin yliopistoihin myös muualle
  • Saat yliopistotasoista opetusta sekä interaktiivisen oppimisympäristön opiskelusi tueksi
  • Opiskelet tehokkaasti sekä tavoitteellisesti valmiiksi aikataulutetun opinto-ohjelman mukaisesti
  • Varsinaisen opetussuunnitelman lisäksi sinun on mahdollista suorittaa opintojen aikana myös enemmän opintopisteitä niin halutessasi. Tämä on sovittavissa HOPSia laadittaessa.
  • Samalle tieteenalalle suuntaavien opiskelukavereiden tuoma vertaistuki on tärkeä apu opinnoissa. Saat myös henkilökohtaista ohjausta tarpeidesi mukaan.
  • Lue täältä opiskelijatarinoita!