Aikataulut

 

Kaksi vuotta matematiikkalinjalla

Opiskelu matematiikkalinjalla kestää lähes kaksi vuotta. Kesälukukausi alkaa juhannuksen jälkeisenä maanantaina ja muodostuu neljästä viikon mittaisesta opiskelujaksosta (viikot 26, 28, 30 ja 32). Kesällä opiskellaan lähinnä matematiikkaa ja tietotekniikkaa. Kesälukukausi on tarjolla myös erillisenä kurssina kiinnostuneille.

Syyslukukausi alkaa viikon 34 alussa, vapaaviikon 33 jälkeen. Syyslukukaudella koulussa ollaan pääsääntöisesti joka toinen viikonloppu, joten kotiin lähdetään joka toiseksi viikonvaihteeksi (pe klo 12 – ma klo 12). Joululoma on kolme viikkoa päättyen loppiaiseen. Kevätlukukaudella on viikon pääsiäisloma. Jälkimmäinen vuosi päättyy lakkiaisiin. Ensimmäisen vuoden jälkeen koulu päättyy kuten muissakin kouluissa kesäkuun alussa ja alkaa elokuun alkupuolella.


Opiskeluviikko

Matematiikkalinjalla opiskellaan pääsääntöisesti kahden viikon jaksoissa, jolloin joka toinen viikonloppu on vapaa. Viikonloppuisin on usein erityiskursseja, joille ulkopuolisetkin voivat osallistua. Vapaalle lähdetään perjantaina puolenpäivän aikaan, ja kouluun palataan maanantaina kello kahdeksitoista.


Opiskelupäivä

Normaali opiskelu jakautuu aamupäivän (09.00-11.15), iltapäivän ensimmäiseen (12.15.-14.30) ja toiseen jaksoon (n. 15.00-17.15) ja iltaopetukseen (18.45-21.00).


Vapaa-aika

Vapaa-aikaa tiiviistä opiskelutahdista huolimatta jää yllättävän runsaasti, kun matkoihin ei kulu aikaa ja kaverit ovat lähellä. Siten erinäköiset ison tai pienen porukan pelit ja harrastukset kukoistavat. Harrastusvalikoima riippuu harrastajista eli sitä tehdään, mikä kulloinkin opiskelijoita kiinnostaa. Musikaalista väkeä on ollut runsaasti ja se on kuulunut vapaa-aikanakin. Kaksi pianoa ja flyygeli mahdollistavat pianon soittajien harjoittelun.

Opistolla on pieni kuntosali ja saunan yhteydessä on uima-allas. Tarttilan urheilukentällä pelataan jalkapalloa, ultimatea ja talvella jääpelejä. Ympäröivä luonto tarjoaa mahdollisuuksia niin souteluun kuin lenkkeilyyn. Finlandia-hiihtoon osallistuu joukkue opistolta.


Asuminen

Opiskelijat asuvat ja opiskelevat samassa rakennuksessa. Pääsääntöisesti ensimmäisen vuoden opiskelijoilla on kahden hengen huoneet ja toisen vuoden opiskelijat asuvat yksin. Huoneissa on kiinteä Internet-yhteys ja koko talossa WLAN. Osa opettajista asuu samassa talossa ja he liikkuvatkin talossa kaikenlaisiin vuorokaudenaikoihin.

 

kuva
Matematiikkalinjalla on ehtinyt opiskella vuosien saatossa myös shakin harrastajia. Tässä pelataan opintomatkalla Genevessä.