Pidätämme oikeudet mahdollisiin muutoksiin

PÄIVÖLÄN OPINTOLINJAT

Toisen asteen opintojen jälkeen

Jos ovet eivät auenneetkaan haluttuun opiskelupaikkaan tai haluat vielä miettiä opiskeluvalintojasi, silloin kannattaa tulla opiskelemaan Päivölän opistoon lukuvuodeksi.

Päivölän opisto on profiloitunut tiede- ja taideaineisiin ja toimii yhteistyössä Suomen eri yliopistojen kanssa. Opintolinjojamme ovat oikeustiede, luonnontiede, psykologia, kasvatustiede, kuvataide, arkkitehtuuri ja kauppatiede. Laadukas opetuksemme täyttää korkeakoulutason vaatimukset ja ensimmäisen vuoden aikana monilla linjoilla opiskellaan iso osa ensimmäisen vuoden yliopisto- tai ammattikorkeakouluopinnoista.

Meillä on joustavan opiskelun periaate. Valitsemasi opintojen lisäksi voit parantaa ylioppilastutkinnon arvosanoja syksyllä (muista ilmoittautua kesäkuun alussa syksyn kirjoituksiin) ja keväällä. Opisto antaa ylioppilaskirjoituksiin opetusta, esimerkiksi lyhyen matematiikan voit päivittää pitkäksi matematiikaksi. Muissakin aineissa saat preppausopetusta ylioppilaskirjoituksiin, kuten biologiassa, fysiikassa ja kemiassa.

Opisto tarjoaa erikoisopetusta. Esimerkiksi tilastotieteen opetus antaa mahdollisuuden avoimen väylän yliopisto-opintoihin. Viestinnän opetuksessa on tarjolla mediaviestinnän ja vuorovaikuttamisen lyhytkursseja.

Päivölän opiston koulutuslinjoilta ponnistetaan yleisimmin yliopisto- tai AMK opintoihin. Tavoitteellinen opiskelu lukuvuoden kestävällä linjalla antaa hyvät valmiudet valintakokeisiin ja jatko-opintoihin. Opettajien ja opiskelukavereiden tuki auttaa myös paljon. Opistossa vietetty vuosi lyhentää usein myös opiskeluaikaa yliopistossa opintosuoritusten hyväksi luettavuuden ansiosta. Opiskelu ei myöskään kuluta opintotukikuukausia tai vaikuta asemaan ensikertalaiskiintiössä jatko-opintoihin haettaessa.

Peruskoulun jälkeen

Päivölän maineikas matematiikkalinja on tarkoitettu peruskoulunsa päättäneille nuorille. Matematiikkalinjalla opiskellaan laajat matematiikan opinnot, runsaasti tietotekniikkaa, fysiikkaa ja kemiaa sekä halutessaan yliopistokursseja.

Pääosa opiskelijoista suorittaa matikkalinjan opinnot ja kirjoittaa ylioppilaaksi kahdessa vuodessa, minkä mahdollistaa mm. opistolla asuminen. Lukio-opinnot suoritetaan yhteistyössä Valkeakosken Tietotien lukion kanssa.

Matematiikkalinja on alusta asti mitoitettu valmistamaan yliopistollisiin jatko-opintoihin ja työelämän tarpeisiin. Oppimisesta tulee silloin sekä haastavaa että hauskaa! Matematiikkalinjalta lähdetään yleensä jatkamaan yliopisto-opintoihin tai teknillisiin oppilaitoksiin. Linja antaa loistavat valmiudet melkeinpä mihin tahansa opiskeluun.