Osaamista ja valmiuksia Päivölän opistosta

 

Päivölän opistossa opiskelu tähtää oman osaamistason kasvattamiseen sekä hyvien valmiuksien hankkimiseen jatko-opintoja, pääsykokeita sekä työelämää ajatellen. 

Päivölän opisto on yksityinen, puolueeton ja riippumaton oppilaitos. Tänä päivänä Päivölän opisto on profiloitunut tiedeaineisiin, joissa opetuksemme täyttää korkeakoulutason vaatimukset. Päivölän opisto on yhteistyössä Suomen eri yliopistojen kanssa luonut erittäin onnistuneet koulutus- ja opetussuunnitelmat, joiden avulla turhia välivuosia ei tule. Hyväksiluettavien opintopisteiden ansiosta opiskeluaika yliopistossa lyhenee huomattavasti.

Kaikki opiston opinnot ovat opintotukijärjestelmän piirissä ja saatu opintotuki ei vaikuta yliopiston tai korkeakoulun opintotukikuukausiin. Opiskelupaikka Päivölän opistossa ei myöskään vaikuta asemaan ensikertalaiskiintiössä jatko-opintoihin haettaessa.


Lyhytkoulutusta ja kokous- ja juhlapalveluja

Lukuvuoden aikana Päivölän opisto järjestää myös lyhytkursseja erilaisille ihmisryhmille, yrityksille sekä yhteisöille. Intensiivikursseilla voit oppia esimerkiksi kieliä, harrastustaitoja, tietotekniikkaa, matematiikkaa tai hankkia ammatillista lisäosaamista eri alueilta. Tutustu tarjontaamme.

Opiston idyllinen miljöö ja oma keittiömme luovat erinomaiset puitteet myös yritys- ja yksityistilaisuuksien järjestämiseksi -olipa kyseessä kokous tai firman koulutuspäivä, perhejuhla, saunailta tai työporukan TYKY-päivä. Kysy lisää palveluistamme.