Kansalaistiedon kurssi 2025
9.–13.6.2025Pidätämme oikeudet mahdollisiin muutoksiinPäivölän opisto järjestää jälleen perinteisen, nuorille suunnatun kansalaistiedon kurssin 9.–13.6.2025. Pitkät perinteet omaavalle kurssille osallistuu joka vuosi yhteiskunnallisista kysymyksistä kiinnostuneita lukiolaisia ympäri Suomen. Samalla osallistujat pääsevät tutustumaan myös muihin nuoriin tulevaisuuden vaikuttajiin ja verkostoitumaan toistensa kanssa. Kouluilla on mahdollisuus hyväksyä kurssi osaksi lukion opintosuorituksia. Kurssi järjestetään yhdessä Suomalaisen Yhteiskunnan Tukisäätiön kanssa.
Ohjelma
Kurssin ohjelma on monipuolinen ja ajankohtainen, luennoilla käsitellään yhteiskunnallisia aiheita ja puhujina on valtakunnan tason luennoitsijoita.
Päivitämme ohjelmaa kevään aikana - lisätietoa puhujista tulossa!
Kurssi alkaa maanantaina 9.6. Ensimmäinen luento alkaa klo 13.30, jonka jälkeen majoittuminen ja kahvit.
Kurssi päättyy perjantaina 13.6. klo 12.30.
Luentojen lisäksi ohjelmassa on mm. saunailta ja retkiä!
Osallistujat pääsevät tutustumaan Päivölän lähellä sijaitsevaan Visavuoreen, joka on kuvanveistäjä Emil Wikströmin taiteilijakoti ja ateljee. Visavuoresta löytyy myös Kari-paviljonki, jossa on esillä pilapiirtäjä Kari Suomalaisen töitä.
Toinen retki suuntautuu Panssariprikaatiin Parolannummelle.
Esimerkki kokonaisen kurssipäivän ohjelmasta:
klo 8–9 aamupala
klo 9 ohjelmaa: puhuja/retki
klo 11.30 lounas
klo 12 ohjelmaa
klo 14.15 iltapäiväkahvi
klo 15 ohjelmaa
klo 17 päivällinen
klo 18 ohjelmaa (esim. saunailta)
iltapala
Hinta
Kurssin hinta opiskelijalle on 55 €. Hinta sisältää ohjelman lisäksi majoittumisen kahden hengen huoneissa opiskelija-asuntolassa sekä kurssin aikaiset ruokailut (aamiainen, lounas, iltapäiväkahvi, päivällinen ja iltapala) ja retket. Opistolla majoittuvien käytössä on mm. pesutupa sekä sauna- ja uima-allastilat.
Kurssin hinta ilman majoitusta on 40 €. Hinta sisältää ohjelman lisäksi ruokailut kurssin aikana.
Mikäli sinulla on erityinen syy tai tarve majoittua yhden hengen huoneessa, mainitsethan siitä ilmoittautumisen yhteydessä. Yhden hengen huoneet jaetaan ensisijaisesti vain niille, joilla on terveydellinen tai muu erityinen syy majoittua ko. huoneissa.
Laskun saat sähköpostitse kurssin jälkeen.
Huom! Ilmoittautuessa voi hakea stipendiä, joka kattaa osallistumismaksun.
Stipendejä on runsaasti, mutta varaathan paikkasi hyvissä ajoin! Saat tiedon stipendin myöntämisestä ilmoittautumisen yhteydessä antamaasi sähköpostiosoitteeseen. Rehtori päättää stipendien jakamisesta.
Ilmoittaudu mukaan kurssille alla olevan lomakkeen kautta 1.6.2025 mennessä! Pyydä ystävääsikin varaamaan oma paikka! Voit huoletta ilmoittautua kurssille vaikka heti - ilmoittautumisen peruminen on maksutonta aina ilmoittautumisen päättymiseen asti.
Lisätietoja
Päivölän opiston toimisto: toimisto(at)paivola.fi, p. 03 233 2200 (ma-pe klo 9-15)
Ilmoittautuminen
Ilmoittauduthan alla olevan lomakkeen kautta viimeistään 1.6.2025 23.59 Itä-Euroopan kesäaika mennessä.
Tämä toiminnallisuus tarvitsee JavaScriptiä
Voidaksesi käyttä tätä toiminnallisuutta, tulee selaimessa olla JavaScript sallittuna. Lisätietoa JavaScriptin sallimisesta selaimessasi voit lukea osoitteesta https://www.enable-javascript.com/.
Olethan tarvittessa yhteydessä toimistoomme sivun alareunasta löytyvillä yhteystiedoilla!
Aika
9.–13.6.2025
Kurssin vetäjä
Antti Jehkonen
Lisätiedot
Kurssin sisällöstä:
Majoituksista ja ruokailuista: