Kasvatustieteen linjanjohtaja Johanna Kallio
”Olen kasvatustieteen tohtori ja toimin parhaillaan toista vuotta kasvatustieteen linjanjohtajana Päivölässä. Osaamiseni ytimessä on vapaassa sivistystyössä merkityksellinen itsekasvatus eli aikuisikään kuuluva omaehtoinen kasvatustyö, jonka avulla omalle elämälle löydetään merkityksiä ja itselle määritetään elämäntehtävä. Pedagogisessa lähestymistavassani keskeisintä on tukea sen oivaltamista, kuka juuri sinä olet ja miksi haluat tulla siksi, joka haluat olla – koska tämän jälkeen tiedät, mitä haluat ja olet valmis tekemään töitä tavoitteesi saavuttamisen eteen.
Minulle tärkeintä on olla innostava ja kannustava, lämminhenkinen opettaja, joka kulkee rinnallasi miettimässä sekä sitä, mitä sinä elämässäsi haluat että tutkimassa sitä, millainen yhteiskunta ja kasvatuksen maailma meitä parhaillaan ympäröi. Olen toiminut aiemmin opettajana yliopistoilla, kansalaisopistoissa ja toisen asteen opinnoissa, ja minulla on aikuiskoulutuksen opettajan pedagoginen pätevyys (60 op). Kuulun parhaillaan kuudetta vuotta Aikuiskasvatuksen tutkimusseuran johtokuntaan asiantuntijajäsenenä ja olen kasvatuksen poliittista filosofiaa ja sosiologiaa tutkivan POISED-tutkimusryhmän perustajajäsen. Minuun voit tutustua lisää esimerkiksi Tutkija liikkeessä -haastattelussa, selaamalla väitöskirjaani tai POISED-tutkimusryhmän kotisivuilta (englanniksi)."
Biologian ja matematiikan opettaja Mikko Kolkkala, Matematiikkalinja ja Luonnontiedelinja
"Olen Päivölässä biologian ja matematiikan opettaja. Koulutukseltani olen geneetikko, sivuaineinani matematiikka, eläinekologia ja teoreettinen fysiikka. Ennen Päivölää olen työskennellyt Helsingin yliopistossa tutkijana ja opettajana, tiedekeskus Heurekassa innoittajana ja Heureka-opettajana, matematiikan opettajana Hämeenlinnan lyseon lukiossa ja luonnontieteiden ja matematiikan opettajana ammattiopisto Tavastiassa. Päivölässä olen työskennellyt viisi vuotta matematiikka- ja luonnontiedelinjojen opettajana ja on ollut ilo opettaa ja valmentaa innostuneita ja motivoituneita oppilaita. Päivölässä on ollut viihtyisä ilmapiiri ja työrauha. Mukava onkin ollut huomata, että moni opiskelija on palannut tänne muistelemaan menneitä opiskelupaikan jo saatuaankin."
Lisää opettajien esittelyjä tulossa!