Akvarellin peruskurssi
3.–7.7.2023Pidätämme oikeudet mahdollisiin muutoksiinKatselet vanhaa kurssia!
Uusia toteutuskertoja on tulossa:
Huom! Kurssi on täynnä, mutta voit ilmoittautua varasijalle mahdollisten peruutusten varalta.
Kurssi koostuu käytännönläheisistä harjoituksista, luennoista, demonstraatioista, sekä annettavista maalaustehtävistä. Kurssilla keskitytään tekniikkaan ja tekstuureihin. Lisäksi on mahdollisuus saada aiemmista maalauksista palautetta. Kurssi sopii mainiosti niille, jotka haluavat kerrata vanhaa tai tutustua uuteen tekniikkaan.
Opettaja ohjaa jokaista yksilöllisesti lähtökohtana kurssilaisen oman ilmaisun kehittäminen. Huomioi rajattu opiskelijamäärä (15 hlö) ja ilmoittaudu ajoissa.
Maalaamme mahdollisimman paljon ulkona luonnossa mutta myös sisätiloissa. Vanhojen kartanoiden kulttuurimaisemissa pidettävä kurssi johdattaa käytännönläheisesti akvarellimaalauksen ilmaisuvoimaan, mahdollisuuksiin, eri tekniikoihin ja värioppiin.
Kuvataidetilat, ruokailu ja majoitus ovat Päivölän opiston keskiaikaisella kartanoalueella. Tutustumme maalaamalla myös ympäristön kartanoiden pihapiireihin sääolosuhteiden ja mahdollisuuksien mukaan. Lähellä sijaitsevat Emil Wikströmin Visavuoren taiteilijakoti museoineen, sekä Voipaalan taidekeskus barokkipuutarhoineen ja Rapolan vuoren muinaislinnoitus jylhine maisemineen, jotka ovat inspiroineet eri alojen taiteilijoita kautta aikain. Alueella työskentelivät ja vaikuttivat mm. Emil Wikström, Aukusti Veuro, Akseli Gallen-Kallela, Joel Lehtonen, Mikko ja Kalle Carlstedt ja Aaro Hellaakoski.
Ohjelma
Maanantai
12.00-12.30 Mahdollisuus nauttia lounas Päivölässä ja huoneiden vastaanotto
12.40-14.30 Kurssi alkaa: tutustuminen ja kurssin ohjelman esittely kuvataidelinjan luokassa
14.30-15.00 Päiväkahvi
15.10-17.30 Ohjattua työskentelyä
17.30-18.00 Päivällinen, josta voi ottaa mukaan iltapalaa
18.10- Työskentely jatkuu iltapäivällä annetun tehtävän parissa omaehtoisesti. Kuvataidelinjan tiloissa mahdollisuus työskennellä iltaisin vapaasti.
Tiistai
08.30-09.00 Aamiainen
09.10-12.00 Ohjattua työskentelyä
12.00-12.30 Lounastauko
12.30-13.30 Mahdollisuus opastettuun kierrokseen Visavuoren taiteilijakotiin ja museoon sään salliessa.
13.30-16.00 Työskentelyä
16.00-17.00 Katselmus päivän aikana syntyneisiin teoksiin
17.30-18.00 Päivällinen, josta voi ottaa mukaan iltapalaa
18.00- Työskentely jatkuu annettujen tehtävien parissa.
Keskiviikko
08.30-09.00 Aamiainen
09.30-12.00 Ohjattua työskentelyä
12.00-12.30 Lounastauko
12.30-13.30 Ohjattua työskentelyä
13.30-17.00 Vapaavalintainen ohjelma
17.30-18.00 Päivällinen, josta voi ottaa mukaan iltapalaa
18.00-19.00 Päivällä maalattujen teosten katselmus, jonka jälkeen työskentely jatkuu omaehtoisesti annetun tehtävän parissa. Vapaata iltaohjelmaa ja yhdessäoloa.
Torstai
08.30-09.00 Aamiainen
09.10-12.00 Ohjattua työskentelyä
12.00-12.30 Lounastauko
12.30-16.00 Työskentelyä
16.00-17.00 Katselmus päivän aikana syntyneisiin teoksiin
Sään ja mahdollisuuksien mukaan vierailu Voipaalan taidekeskuksessa, jossa hieno barokkipuutarha, vieressä Rapolan vuori. Niille jotka eivät halua taideretkelle on tarjolla työskentelyä annetun tehtävän parissa.
17.30-18.00 Päivällinen, josta voi ottaa mukaan iltapalaa
18.00- Työskentely jatkuu annettujen tehtävien parissa.
Perjantai
08.30-09.00 Aamiainen
09.30-12.00 Työskentelyä ja keskeneräisten töiden viimeistelyä
12.00-12.30 Lounas
12.30-14.15 Teosten katselmus
14.15 Päiväkahvi, kurssi päättyy
Opettaja
Kurssin ohjaajana toimii kuvataiteilija Irina Rebnitskaya, joka on Suomen Akvarellitaiteen yhdistyksen hallituksen jäsen ja Akvart-osakunnan jäsen. Irina toimii kuvataiteilijana, taideopettajana sekä taideprojektien suunnittelijana.
Tarvikelista
Voit ottaa vanhoja töitäsi tai kuvia niistä mukaan, jos haluat myös niihin ohjausta tai kommenttia. Ota mukaan itsellesi mieluisia välineitä. Varustaudu omin paperein (300g akvarellilehtiö hyvä), vesivärisiveltimin (iso ja pieni koko, pehmeä karva), muovisin suljettavin vesikipoin, akvarellivärein, rätein ja sienin. Suihkepullo on myös loistava apuväline. Taustaksi ota mukaan maalarinteippiä, paksu pahvi tai levy oman kokoisiin papereihin. Ota myös luonnoslehtiö ja piirustusvälineet (lyijykyniä 3B-6B, pyyhekumi, terotin) mukaan, koska retkeilemme paljon ympäristössä. Jos sinulla on akvarellikyniä, niin ota ne myös mukaan. Hyvät kengät/saappaat ovat myös korvaamattomat, lisäksi mukaan kannattaa ottaa sadetakki, esiliina tmv. maalausvaate ja hellehattu! Pilkkireppu, jossa ohessa retkituoli on loistava väline, sillä suosittelemme oman taitettavan tuolin tai jakkaran mukaan ottamista.
Huomioithan, että kurssilla on paljon kävelemistä ja liikkumista paikasta toiseen.
Hinta
Kurssin hinta 335 €. Hinta sisältää opetuksen lisäksi majoituksen 2hh sekä kaikki ruokailut kurssipäivinä (aamupala, lounas, iltapäiväkahvi, päivällinen). Kurssi laskutetaan jälkikäteen.
HUOM! Suomen akvarellitaiteen yhdistyksen jäsenille 10% alennus, muista merkitä hakemuksen lopussa jäsenyytesi!
Lisätietoja
Päivölän opiston toimisto, toimisto(at)paivola.fi, puh. 03 233 2200
Ilmoittautuminen
Ilmoittautuminen on suljettu.
Aika
3.–7.7.2023
Kurssin vetäjä
Satu Kiuru
Lisätiedot
Kurssin sisällöstä:
Majoituksista ja ruokailuista: