Päivölän Musiikkileiri 2020
26.7.–1.8.2020Pidätämme oikeudet mahdollisiin muutoksiinKatselet vanhaa kurssia!
Uusia toteutuskertoja on tulossa:
Vauhdikas lasten ja nuorten XXXII-Musiikkileiri, jossa soittimina viulu, alttoviulu, sello, huilu, trumpetti, kitara, piano. Lisäksi kamarimusiikki, yhteissoitto, orkesterit ja musiikinteknologia. Oppilaat sijoitetaan ryhmiin valmiustason mukaan. Ennakkotiedoista poiketen kontrabasso jää tänä vuonna pois.
Leirimaksuun sisältyy yksilötunti (30 min/6 pv) ja vähintään yksi yhteissoittokokoonpano, pianisteille soittopaja tai musapaja (muille lisämaksullisia). Lisäksi on mahdollista saada enemmän yksilöopetusta lisämaksua vastaan.
Soittopaja
Kivaa musisointia rytmiryhmissä! Soittopajassa tehdään musiikkia keholla, rytmisoittimilla, laulaen ja liikkuen. Näin hahmotetaan musiikkia ja maailmaa. Valmistetut kappaleet esitetään leirin iltamissa. Soittopaja on pianisteille maksuton, muille lisämaksullinen. Paikkoja rajoitettu määrä, paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.
Musapaja
Hauskaa musiikintekoa tietokoneen avulla! Musapajassa on käytössä äänitysstudio. Leirin aikana valmistetaan äänitysohjelmaa käyttäen ryhmän oma kappale, jonka pajalaiset saavat mukanaan muistitikulla. Musapaja on pianisteille maksuton, muille lisämaksullinen. Paikkoja rajoitettu määrä, paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.
1554
Ohjelma
Ilmoittautuminen ja majoitusten jako sunnuntaina klo 08.30 alkaen. Itse leiri alkaa infotilaisuudella ja lounaalla klo 11.00. Leiriviikon aikana järjestetään soittajaisia ja konsertteja. Uima-allas on leiriläisten käytössä sovittuina uimavuoroina. Ohjelmassa myös mm. perinteiset peli-, elokuva- ja grilli-illat. Leiri loppuu lauantaina päätöskonserttiin.
Leirikirje ja lasku lähetetään jokaiselle ennen leirin alkua. Laskun tulee olla kokonaan maksettuna leirin alkuun mennessä.
Asuminen ja majoitus
Majoitus tapahtuu pääasiassa 2-3 hengen huoneissa (arvittaessa lisäpatjamahdollisuus, rajoitettu määrä) asuntoloissa, joissa suihku ja wc ovat käytävällä. Päivölän opistoon ei voi ottaa mukaan koiria, kissoja tai muita eläimiä.
Huom! Otathan mukaasi omat petivaatteet (lakana, pussilakana, tyynyliina) sekä pyyheliinan (mahdollisuus saunoa ja uida).
Hinta
Leirin hinta on 445 € (sis. yksilöopetusta 30 min/6 pv)
Hinta sis. päivittäisen yksilöopetuksen lisäksi orkesteri- ja yhteissoiton sekä majoittumisen (2-3 hh) sekä kaikki päivän ruokailut (aamiainen, lounas, välipala, päivällinen, iltapala).
* Lisämaksullinen soitto-/musapaja, 45 €
* Lisämaksullinen yksilöopetus (+15 min/6 pv), 70 €
Muut majoittujat
Vanhemmat/huoltajat sekä sisarukset voivat tarvittaessa tulla mukaan leirille. Nuoremmat lapset saattavat tarvita oman vanhemman mukaan. Yli 12-vuotiaiden leiriläisten vanhempia suositellaan harkitsevan tarpeellisuuttaan leirillä. Huomioithan, että vanhempia ja sisaruksia mahtuu leirille kuitenkin rajoitettu määrä, joten tarvittaessa joudumme rajoittamaan muiden majoittujien osallistumista
Vanhempia tarvitaan myös apuna ns. vastuuvanhempina valvonta- ja vapaa-ajanohjaustehtävissä (esim. herätykset, yövalvonta, uimavuorojen hoito yms). Mikäli vastuuvanhempana toimiminen kiinnostaa (1 per perhe), niin ilmoita siitä ilmoittautuessasi. Vastuuvanhemman hinnassa huomioidaan pieni alennus.
* Vanhemman/huoltajan hinta 230 €
* Vastuuvanhemman hinta 130 €
* 4-11 v. sisarus 130 €
* Alle 4-vuotias maksuton jos nukkuu vieressä/omalla patjalla, opiston lisäpatjalla (rajoitettu määrä) 20 €
Hinnat sis. majoituksen ja ruokailut.
Ilmoittautuminen
Ilmoittautumiset 10.5. mennessä alla olevan sähköisen lomakkeen kautta.
Muuta
Leiri järjestetään mikäli ilmoittautuneita on riittävä määrä.
Lisätiedot
Sari Norja, leirinjohtaja
sari.norja(at)khmusiikki.fi, puh. 050 555 3585
Päivölän opisto
toimisto(at)paivola.fi, puh. 03 233 2200
Ilmoittautuminen
Ilmoittautuminen on suljettu.