Puupiirros
3.–5.4.2020Pidätämme oikeudet mahdollisiin muutoksiinKatselet vanhaa kurssia!
Toistaiseksi ei ole vielä vahvistettu kurssista uusia toteutuskertoja tai tiedossa vastaavia kursseja. Otathan yhteyttä mikäli olet kiinnostunut kurssista!
KOULUTUS PERUTTU!
Tervetuloa puupiirroksen tekniikan ilmaisuvoimaan perehtyvälle kurssille!
Toteutamme kurssilla monivärisen puupiirroksen yhden laatan kaiverrusmenetelmää käyttäen. Tuloksena tästä tekniikasta syntyy ilmavia värikerroksia, kuultavia pintoja mutta myös syviä sävyjä.
Puupiirros on taidegrafiikan vanhimpia tekniikoita mutta myös tänä päivänä nykytaiteessa paljon käytetty. Kurssille voivat ottaa osaa sekä vasta-alkajat että ammattilaiset, koska opetus perustuu henkilökohtaiseen ohjaukseen. Kurssin idea on, että opiskelija hallitsee perustekniikan ja pystyy halutessaan jatkamaan puupiirroksen tekemistä myös kotioloissa.
HUOM! Opettaja antaa aiheeseen ennakkoon tutustuttavan itsenäisen tehtävän viikkoa ennen kurssia!
Tarvikeluettelo
Varaa mukaan omat lyijykynät.
Muut tarvikkeet koululta, tarvikemaksu 5 €.
Aikataulu
Saapuessasi lmoittaudu suoraan kuvataideluokkaan ja kurssin opettajalle. Kurssi alkaa perjantaina klo 16.00. Kurssi päättyy sunnuntaina klo 14.15 päiväkahviin.
Pe: klo 16.00-20.00
- päivällinen klo 17.00
La: klo 09.15-17.00
- aamiainen klo 08.00, lounas klo 11.30, päiväkahvi klo 14.15, päivällinen klo 17.00
Su: klo 09.15-14.15
- aamiainen klo 08.00, lounas klo 11.30, päiväkahvi klo 14.15
Opettaja
Tuukka Peltonen, taidegraafikko, taidemaalari
Hinta
Lyhytkurssin hinta on 195 € + tarvikemaksu 5 €.
Hinta sisältää opetuksen lisäksi majoittumisen 2 hh sekä ateriat kurssipäivinä.
Ilmoittautuminen
Ilmoittaudu kurssille 22.03.2020 mennessä alla olevan sähköisen linkin kautta.
Saapumisohjeet Päivölän opistolle: https://www.paivola.fi/fi/yhteystiedot/saapumisohjeet/
Lisätiedot
Kuvataiteen ja arkkitehtuurin linjanjohtaja Satu Kiuru, satu.kiuru(at)aalto.fi, puh. 040 589 2627
Päivölän opiston toimisto, toimisto(at)paivola.fi, puh. 03 233 2200
Ilmoittautuminen
Ilmoittautuminen on suljettu.